Summer time is here to stay!

Simple Plan oli jees, mut We The Kings tais viedä aika sata-nolla :)
Ite en We The Kingsiä ollu ees kuunnellu aikasemmin, Simple Planista taas en hirveesti oo koskaan tykänny mut ihan mukiinmeneväähän se on. Sain sitte tungettua itteni muutaman kaverin mukaan, tai oikeestaan yhen kaverin ja sen kavereiden. Hyvinhän siinä jonossa tutustu, tai no joo, kaikki puhu ruotsia. Kiitos aika vaatimattoman kielitaitoni, ymmärsin aika vähän illan puheenaiheista mut ei se menoa haitannu. Hyvä keikka ja hyvää seuraa :)

  

Kaveriporukassa tai oikeestaan mun kavereille on lähiaikoina tapahtunu kaikenlaista, ja kerranki joku muu on se jolle tapahtuu paskaa. Koska mä tiedän miltä se tuntuu kun joku läheinen loukkaa ja pettää luottamuksen, oon yrittäny sit olla oman kaverin tukena ku sille käy melkein samalla tavalla. Maanantaina kuulin ekaa kertaa tästä ihme draamasta, ja koska kaveri oli ihan maassa sen takia, lähin koulusta muutamaa tuntia aikasemmin ja vein kaverin pizzalle. Pohdittiin asiaa ihan läpikotaisin ja yritin piristää, ja kyllä se jotenkin toimi. Musta tuntuu et vasta ihan lähipäivinä oon saanu sitä vanhaa kaveriani takaisin, tällä siis tarkotan ettei oo ollu niin masentunu ja hiljanen ku mitä vielä alkuviikosta. 

 Itestäni en osaa oikeen sanoa mitään. Välillä menee huonosti, ja kun mulla menee huonosti niin se on sitten tosi huonosti. En itekkään tiedä miks välillä tulee niin järkyttäviä mielentiloja. En osaa ees selittää niitä yksinkertasesti, mut tiivistettynä se on ahdistusta, pahaa oloa ja tunnetta siitä että oon ihan yksin eikä mulla ole ketään joka haluis mua. Nytkin kun tän kirjottaa tälleen ni vaikuttaa jotenki hirveen simppeliltä ja turhalta, mut sitä se ei oo sillon ku se olo on päällä. Sillon mä en todellakaan osaa ymmärtää et mulla on kaikki hyvin, mulla on ystäviä ja mulla on oma itteni. Se katoamisen fiilis tyrmää kaiken muun. Yleensä siihen tarviin toisen ihmisen sanomaan mulle päivänselvät asiat joita en just sillon ite ymmärrä ajatella.






Niin siis joo, oli tossa vähän aikaa se keikkakin. Vedin Strum 101:n jätkien kanssa Fall Back Downin, Rancidin biisin niiden keikalla. Taas note to self, ne on hienoja ihmisiä jotka välittää musta.
Mut jokatapauksessa, se oli hieno ilta (vaikka tiettyjen ihmisten takia välillä äärettömän kiusallinen ja ahdistava) ja talo vaan täytty hienoista ihmisistä. Hyvää musiikkia. Ja silleen.

Päätin etten jaksa lähtee örveltää vappuna stadiin, enkä myöskään vahtimaan kun kaverit örveltää koska se ajatus vaan ahdistaa mua enkä osais päättää kenen kanssa siellä olisin. Lähen, yllätys yllätys, pöndeilemään Tarkkisiin, "maalle". Siellä sit istutaan kahen kaverin kanssa treenikämpässä, grillataan ulkona ja ajellaan autolla ympäri iloista Porvoon kaupunkia.

Huomenna bändikatselmuksen soundcheck, mut on buukattu peräti kahteen musaryhmään laulamaan. Ei jotenki huvittais, aina mun ryhmälle muutenki nakitetaan se fucking Green Day. Kaikki varmaan ajattelee et oon joku järkyttävä fanityttö. Nojaa, en mä sitä biisiä oo koskaan sinne katselmukseen valinnu. Joo siis bändikatselmus on mun koulussa vappuna järjestettävä musiikkitapahtuma. Ihmiset istuu salissa puutunein takamuksin ja kiduttaa korviaan ikivihreillä suomipopin tai Bryan Adamsin hiteillä. Oh god.

Joo, sit ajattelin et vois olla kiva postaa kuva Matt Nichollsista, se piristää kaikkien päivää, ainakin mun :)

There is a world inside of me

Mä sain tosi hämmentävän viestin perjantaiyönä kun olin nukkumassa. Ei siinä edes oikeesti ollu mitään hämmentävää, enimmäkseen se oli tosi mukava ja hieno juttu, mut koska oon tunnevammanen ja epäluulonen paska, mun mieltä vaan sekotti superpaljon se et saan ihan yllättäen viestin jossa mulle sanotaan jotain kivaa. Koska ketään muka on kiinnostanu mitä mieltä mä olen jostain tai mitä mä kenestäkin ajattelen?
Ja vaikka tosta nyt olis pitänytkin tulla hyvä fiilis, mua alko ahdistaa. En osaa vastata tollaseen mitään järkevää, tai edes reagoida normaalisti.
Vasta tänään sain jotenkin kaikki hämmentävät ajatuksen puristettua päästä ulos, ja vihdoinkin olo on neutraali.

Tosiaan, eilen lähin extemporena Ellalle kyläilemään ja jäin sinne sitte yöks. Juotiin, syötiin, kirjotettiin jopa biisi. Just sellasta perus chillailua mitä oon tän kaiken stressin ja hämmennyksen keskellä tarvinnutkin.
Jotenkin siis tänään tuolla bussipysäkillä auringonpaisteessa istuessani tajusin ettei asiat ehkä olekaan niin huonosti, ja päätin vaan iloita siitä et mulla on ehkä sittenkin ihmisiä ympärillä, ja että joku välillä musta välittääkin. Vitutus gone, ainakin näin yhen päivän ajaks.


Huomenna olis Simple Plan, eikä mitään hajua kenen kanssa oon menossa. Vittusaatana. Nojoo, meen sitte vaikka yksin fiilistelee, vaikken kyllä siitä musasta hirveesti tykkääkään :D