Ei ollut taas masentava reissu isovanhempien luona

Päätin tänään ettei musta tule sellasta valittavaa ja ärsyttävää vanhusta.
Oltiin nimittäin mun isovanhemmilla. Siis ei ne ole hirveen ärsyttäviä, ei mummo ainakaan, mutta mun vaari on vuodesta -91 kertonu kuolevansa ihan pian. Sillon se sai sen ekan sydäninfarktin, ja sille tehtiin sen ensimmäinen ohitusleikkaus. Siitä asti se ei muuta ole tehnyt kun valittanut sairauttaan ja hokenut, kuinka sillä ei ole elinaikaa enää yhtään jäljellä. Vittu se on kituuttanut nyt 20 vuotta eikä se täältä mihinkään oo lähteny.
Aina kun mä nään sen, se kertoo taas kerran kuinka se on jo vanha mies eikä me välttämättä enää ikinä nähdä. Viime vuoden alussa se meni tosi huonoksi. Sillon me (suku) ajateltiin että ehkä se sitten oikeastikin kohta kuolee, kun se niin taas valitti. Muistan kun ne oli meidän mökillä ja mä jäin sisälle sen kanssa kun muut meni ulos. Se hoki että se kuolee kohta, pyysi (joo mitä vittua) kokeilemaan sen pulssia, ja rupes kertomaan pitkää tarinaa sen ensimmäisestä sydänkohtauksesta ja kuinka siitä asti se on ollut ihan kuoleman kielissä. Se sano että sillä on enintään pari viikkoa elinaikaa, ja että nyt on loppu lähellä.

Se oli viime kesänä se. Vieläkin se on elossa. Nyt me tiedetään että se on oikeasti huonossa kunnossa, ja nyt se aika alkaa oikeasti olla loppu, mutta mihin se mies on hukannut viimeiset 20 vuotta elämästään? Se ei ole tajunnut elää. Se on vain istunut kotona ja valitellut kuolevansa. En tiedä onko se tajunnut että se on onnekas, että sillä oli ne kaksikymmentä vuotta, että se näki lapsenlastensa kasvavan, puhumattakaan lastenlastenlapsista? Se olisi voinut sen ensimmäisen ohitusleikkauksen jälkeen ajatella "Hei, mulla kävi hyvä tuuri ja sain lisää elinaikaa, elämpäs loppuelämäni täysillä!". Mutta ehei. Se ei ole kiitollinen saamastaan ajasta. Se ei ole koskaan sanonut että oli helpotus, kun sille annettiin ne 20 vuotta sen sijaan että se olisi joko kuollut siihen leikkauspöydälle, tai elänyt vain seuraavat neljä vuotta. Se on jumalauta valittanut nämä kaikki vuodet. Kaiken lisäksi siitä tulee hirveän väsynyt ja sairas aina kun siltä kysyy miten se voi. Jos me ollaan jossain sukujuhlissa, se on ihan pirteä siihen asti kun joku tulee kysymään että mitä kuuluu. Sitten se sanoo että ei se enää kauan elä, ja pyytää päästä nukkumaan kun se ei jaksa ja on väsynyt vanha sairas mies. Mun mummolla ei ole enää mitään muuta elämää kuin hoitaa sairasta kuolevaa miestään. Sitä se on tehnyt viimeset 20 vuotta. Silläkään ei ole enää mitään muuta elämää kuin vaarin sairaus. Ei siltä kukaan kysy että miten se voi, kun vaari kerää kaiken huomion. Kun se on vielä niin asiallinen mummo. Se ansaitsis välillä jotain muutakin elämää.

Sellasta musta siis ei tule. Mä elän täysillä, ja jos sairauksia sattuu eteen, uskon parantuvani ja jatkavani eteenpäin mun rakastamien ihmisten luona. Ja jos mulle annetaan kaks viikkoa elinaikaa, no, sitten mä menen ja nuolen Frankin naamaa.