Dear God

Pakko tietenkin myöntää että olin riparin suhteen täysin väärässä.
Muahan ahdisti aivan suunnattomasti ennen sitä. No, ripari osottautuki yhdeks parhaimmista kokemuksista ja sain paljon uusia kavereita ja ei jumalauta ku on hirveet vierotusoireet. Nähtiin ripariporukan kanssa heti samana iltana ku oltiin tultu kotiin (maanantaina) ja eilenki tuli sitte pidettyä riparimiitti.
Ne kaikki ihmiset on ihan parhaita ja aaaaaaaa kauheeta istuu himassa yksin ku tekis mieli vaan olla niiden kanssa niin paljon ku vaan mahdollista.

Se vika leiripäivä oli muuten ehkä oudoin ikinä. Aamulla me pidettiin hiljanen hetki Norjan tragedian uhreille, ja nostettiin lippu puolisalkoon. Sen jälkeen ei ollut vielä mitään ohjelmaa, joten vajaan kymmenen muun kanssa istutiin ulkona ja luettiin netistä yksityiskohtia (me ei tiedetty mitään muuta kuin että Oslossa oli räjäytetty pommi, ja että joku oli ammuskellut leirillä). Siinä vaiheessa kun saatiin tietää että se leiri oli saarella, ja että se ampuja oli esittänyt poliisia, melkein jokainen meistä itki tai oli muuten vaan hysteerinen. Meillä kuitenkin alkoi taas ohjelma pian ja iltapäivä meni ihan normaaliin tapaan. Iltapalan aikaan taas yks meidän leiriläisistä sai epilepsiakohtauksen mökkinsä luona, josta sitten sen huonetoveri juoksi päärakennukselle kertomaan muille. Onneks siellä mökeillä oli yks isonen ja jotain muita leiriläisiä auttamassa. Leirin ohjaajat ja pari isosta juoksi sitten auttamaan sitä leiriläistä ja soitti ambulanssin, ja se poika saatiin turvallisesti sairaalaan ja kaikki oli taas ainakin jotenkin hyvin. Iltahartaus (jonka piti siis alkaa kymmeneltä) venyi parilla tunnilla, ja siinä vaiheessa kun kaikki pääs leirin viimeseen iltahartauteen kynttilät kädessä fiiliksiä kertomaan, aika moni itki. Johtu varmaan enemmän tai vähemmän siitä että se oli tosiaankin vika ilta, ja että kaikki oli sairaan väsyneitä ja sekavia.

Ja ei, en tullu uskoon :D